
Kuva: Santeri Rosenvall
SexyPöxyjen harjoituskauden toinen ottelu tuotti tulosta, kun Pöxyt haki 0-3-voiton Nummelasta. Edellisen 1-6-tappion jälkeen itsensä kerännyt joukkue lähti otteluun täysin toisen näköisenä. Vaikka vastus oli sarjaporrasta PPJ:tä alemmalta tasolta, ei NuPS ole paperilla heittopussi.
Toiseksi Kolmosessa sijoittunut ja Regions Cupissa finaaliin asti yltänyt NuPS pääsi lähtemään otteluun hyvin tutulla kokoonpanolla, kun taas Pöxyillä oli jälleen mukana toisilleen tuntemattomia testipelaajia.
Ensimmäiset 25 minuuttia ottelusta näyttivät tutun sekavilta, ja vastustaja kävikin tolpassa ensimmäisen puolikkaan aikana kolmesti. Pöxyt sai kuitenkin heräteltyä itsensä, ja kun peli alkoi tuntua tutulta alkoi myös tasoero näkyä. Ottelun ensimmäisen ja 1. puolikkaan ainoan maalin iski avoimien harjoitusten kautta Pöxyjoukkon harjoitusvahvuuteen liittynyt Mustafa. P20-joukkueen Alexander Moen antoi tehokkaan juoksun päätteeksi nerokkaan keskityksen takatolpalle kiitäneelle Mustafalle, joka iski suoraan ilmasta pallon ohi NuPS-vahdin.
Vastustaja vaihtoi puoliajalla lähes koko joukkueen nuorempiin pelureihin, mikä kallisti voimasuhteita entisestään Pöxyjen suuntaan. Toisella puolikkaalla Pöxyt iski kaksi maalia lisää, kun ensin Oliver Kulp iski törkeän läpisyötön Alexander Moenille, joka ei erehtynyt viimeistelystä. Valtteri Kuusisto iski upean kaarevan vedon oikeaan nurkkaan ohi useamman puolustajan ja lopulta maalivahdin.
Ottelu oli Pöxyjen viimeinen ennen joulutaukoa. Harjoittelu jatkuu läpi välipäivien, mutta seuraava harjoitusottelu tullaan pelaamaan vasta vuonna 2024.
Pöxyt: Eino Toijonen, Oskari Gardiner, Joel Lahtinen, Robi Lindfors, Oliver Kulp, Tuomas Jaakkola, Thiguau, Erhan Guzel, Valtteri Kuusisto, Mustafa, Ibrahim, Nikita Hyppönen, Alexander Moen, Leo Ollikka, Janne Aalto
Komentáře