SexyPöxyjen kakkosjoukkue TNT aloittaa huomenna keskiviikkona Regions Cupin. Vastaan vierasottelussa astelee Mikkelin Pallon kakkosjoukkue MP/2.
Regions Cup on Kolmosen ja Nelosen joukkueille tarkoitettu Cupin jatkoturnaus. Mukaan pääsee kahdeksan pisimmälle Suomen Cupissa selvinnyttä näiden sarjatasojen joukkuetta.
Pöxyt TNT eteni Cupissa aina viidennelle kierrokselle asti ollen kierroksen ainoa Nelosen joukkue. Kolmosen joukkueita viidennellä kierroksella oli kolme. MP/2 taas tippui neljännellä kierroksella, kun joukkue pelasi saman seuran edustusjoukkuetta vastaan.
Paperilla Pöxyt lähtee otteluun altavastaajana sarjaporrasta korkeammalla pelaavaa MP/2 vastaan, mutta TNT on kaatanut Cupissa jo kertaalleen Kolmosen joukkueen, eikä peli ole Cup-formaatissa ikinä selvää.
Päävalmentaja Jere Fagerroos näkee, että joukkueella on täydet saumat ottaa sekä voitto että jatkopaikka.
"Kaikki mahdollisuudet jatkopaikkaan on, joukkue on isosti motivoitunut tähän otteluun, ja lähdemme tottakai voittamaan ottelua", kertasi Fagerroos valmistavissa harjoituksissa.
Pöxyt TNT pelaa sarjaa miesten Nelosessa, joka on alueellinen sarja. Pisin vierasmatka tällä kaudella on ollut noin 40 kilometrin päähän Lohjalle, joten kolmen tunnin vierasmatka tuo TNT:lle uusia kokemuksia. Joukkue lähtee kuitenkin otteluun yhdessä bussilla, joten joukkue pääsee virittäytymään tunnelmaan jo aamupäivästä asti.
"Pitkä vierasmatka päästään taittamaan yhdessä bussilla, sitä ollaan odotettu jo Suomen Cupissa ja vihdoin pääsemme sen toteuttamaan, joten siitä on todella iso hyöty meille joukkuehengen kannalta. Veikkaan, että bussissa muutaman fanin kanssa meininki on loistava", kertoi Fagerroos.
Pöxyt ei ole Regions Cupissa uusi näky: edustusjoukkue pelasi itsensä jopa Olympiastadionin finaaliin voittaen koko turnauksen kaudella 2022. TNT:n runko koostuu tuon kauden joukkueesta, joten pelaajat tietävät tarkalleen, mitä finaaliin pääsy vaatii. Tällä kertaa Cupin finaalit pelataan upouudella Tammelan Stadionilla.
"Tammelan finaali oli tavoite jo talvella, joten kyllä se merkkaisi joukkueelle todella paljon. Helpolla paikka ei tule, mutta olemme tehneet jo todella paljon töitä tämän pisteen eteen, ja tulemme tekemään myös Tammelan paikan eteen", totesi Fagerroos finaaliin pääsemisen merkityksestä.
Comentários