SexyPöxyjen P20 joukkue pelasi ensimmäisen harjoitusottelunsa lauantaina Keski-Espoon Urheilupuistossa. Vastaan asettui P20-Ykkösessä toiseksi sijoittunut HJK/2.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli Pöxyjen osalta hyvin kaaottinen, ja tauolle mentiin vierasjoukkueen 2-0-johdossa. Pöxyillä oli mukanaan muutama testipelaaja, paluumuuttaja ja avoimista harjoituksista mukaan liittynyt peluri. Lisäksi edustusjoukkueen ringissä harjoittelevat Valtteri Kuusisto ja Nikita Hyppönen joutuivat lähtemään ensimmäisen puolikkaan jälkeen Nummelaan edustuksen harjoitusotteluun.
Ensimmäisen puolikkaan loppu ja toinen puolikas alkoivat näyttää Pöxyjen osalta jo enemmän jalkapallolta ja tämän myötä ottelu myös tasoittui. Toinen puolikas päättyikin lopulta tasaisemmin 1-1-lukemiin, minkä lisäksi Pöxyt kävi useamman kerran lähellä osumaa.
Pöxyjen ainokainen tuli kun Benjamin Kivelä sai hankittua Troneille rangaistuspotkun päästyään läpiajoon. Elias Kontturi ampui rangaistuspotkun, joka jäi oikein veikanneen maalivahdin rintaan. Liukas pallo ei kuitenkaan jäänyt maalivahdin näppeihin, ja salamana paikalla ollut Kontturi pääsi iskemään pallon maaliin.
Lopulta 1-3-päättynyt ottelu oli PöxyTronien ensimmäinen HJK:ta vastaan. Tänään, keskiviikkona 20.12. Pöxyt pääsee hakemaan revanssia, kun HJK/2 isännöi mustapaitoja Töölössä. HJK/1 taas tulee vastaan vielä tammikuussa ennen P20 SM-karsintasarjan alkua. Molemmat ottelut näet suorana PöxyTubesta.
Videokooste:
Comments