
SexyPöxyjen 2. joukkue TN otti jo kauden toisen voittonsa murskalukemin, kun FC Babylon kaatui vierasottelussa lukemin 10-0. TN:llä oli Helsingissä mukanaan todella kova nippu pelaajia, ja useampi edustuksen ringin pelaaja oli lähtenyt mukaan vahvistamaan joukkuetta.
Ratkaisijaksi päätyi kuitenkin lopulta TN:ää jo lähes 10 vuotta edustanut Jere Fagerroos, joka viimeisteli ottelun ensimmäisen maalin juuri ennen puoliaikaa ja toisen heti toisen puoliajan alkuun. Mies myös syötti kolmannen TN:n osuman, joka tuli edustusjoukkueen Niklas Geitlinin jalasta. "Faage" viimeisteli vielä hattutemppunsa 64. peliminuutin kohdalla, kun hyökkääjä riisti pallon kotijoukkueen ylemmältä topparilta, ohitti toisen puolustajan ja naulasi 4-0 lukemat taululle loistavalla vedolla 16 metristä.
Tähän viimeistään ottelu kaatui, ja seuraavaksi maalisankarin viitan oli valmis ottamaan Veeti Virta, joka iski kaksi maalia kahteen minuuttiin Sebastian Nuoralan ja Teemu Kosken loistavista syötöistä.
Virran maalien jälkeen ottelu otti selkeästi rauhallisemman vaihteen, ja nähtiin jopa kahdeksan minuutin pätkä jalkapalloa ilman Pöxymaalia. Tämä kuitenkin loppui Joni Gardemeisterin vapaapotkumaaliin, joka pisti lukemat seitsemään nollaan ja antoi Pöxyhyökkäykselle virtaa pistää vielä muutama reppuun.
Seuraavaksi oli Niklas Geitlinin ja Teemu Kosken aika vaihtaa vuoroin paikkoja, kun 82. peliminuutilla Koski laittoi verkot heilumaan Geitlinin syötöstä, ja vain minuuttia myöhemmin Geitlin pääsi tuulettamaan ottelun toista maaliaan, jonka alusti Koski.
Ottelun pisti päätökseen Sebastian Nuorala, joka kävi ryöstämässä pallon vastustajan maalivahdilta lisäajan viimeisellä peliminuutilla, ja samalla mies maalasi ensimmäisen Pöxymaalinsa kaudelle 2023.
Vaikka ottelun tuloksessa huomiota herättää tehokas hyökkäyspelaaminen, oli Pöxyjen puolustustekeminen myös nerokasta. Tolppien välissä vartioi Lassi Hurskainen, joka pelasi TN-kauden kolmannen nollapelinsä. Myös koko puolustusrivi hoiti hommansa.
Pöxyt ei päässyt voitolla kuitenkaan hetkeksikään sarjan kärkeen, sillä sarjaa johtava LePa/2 aloitti oman ottelunsa viisi minuuttia Pöxyjä aikaisemmin ja voitti kamppailun niin ikään selkein 8-0 lukemin sarjajumboa vastaan. Joukkueiden välinen piste-ero pysyy siis kahdessa pisteessä, mutta Pöxyt menevät maalierossa jälleen LePa/2:n ohi.
Pöxyt TN:n kauden kevätpuolisko saatiin Babylon-ottelun myötä paketoitua ja joukkue lähteekin kuukauden ansaitulle tauolle. Pöxypelit kuitenkin jatkuvat jo tulevana sunnuntaina 2.7., kun edustusjoukkue jatkaa Kakkosen taivaltaan vierasreissulla Tampereelle.
Seuraava Pöxyjen kotiottelu pelataan 15.7., ja ottelun ohessa järjestetään kauden ensimmäinen Pöxy-päivä. Tästä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin, joten pistäthän Pöxykanavat tarkkaan seurantaan ja päivän kalenteriin ylös.
Comentários