Laulu kaikui kauniisti ”Poskella” – super-sub iski jälleen
22.5.2026
SexyPöxyt jatkoi voittojen makoisalla tiellä perjantaina. Laaksolahden Persposki-areenalle tuli vieraaksi PPJ/Ruoholahti, vaarallisen kokeneeksi tiedetty ryhmä. Oli siis selvää, etteivät pisteet jää helposti kotijoukkueelle. Eivät ne helpolla tulleetkaan, mutta tulivat kuitenkin. Loppulukemat olivat 3-0 Pöxyille, puoliajan oltua maaliton.
Vierasjoukkue pelasi viisaasti, kuten monissa liemissä keitetyt kokeneet pelimiehet osaavat. Puolustuksen kautta, vahvaa katkontaa ja fyysisyyttä. Riistojen jälkeen PPJ/Ruoholahti keskittyi vastahyökkäyksiin ja luonnollisesti erikoistilanteisiin. Yksi näistä vastaiskuista johtikin siihen, että Pöxyjen liimanäppi Karl Varik joutui venymään paraatiin.
Pöxyt hakkasi päätään muuriin eikä supervaarallisia paikkoja juurikaan syntynyt. PPJ/Ruoholahti osasi ottaa pelistä temmon pois eikä Pöxy-nuorison nopeutta juuri päästy hyödyntämään.
Mutta viimein se muurikin murtui. Eetu Massinen pelasi nerokkaasti tilanteen loppuun, riisti pallon ja iski helpottavan 1-0 johtomaalin 63. minuutilla. Heti tämän jälkeen Pöxyjen valmentajavelho Teemu Husso teki isoiksi osoittautuneet vaihdot: kentälle tulivat Emir Suka ja Ernesto Paalanen. Vaihdosta meni vain seitsemän minuuttia, kunnes Paalanen teki 2-0 maalin matalalla vedolla. Ja ottelun sinetissä oli Paalanen jälleen mukana: nerokas syöttö vapautti Saku Salmen laukomaan jotakuinkin pilkun kohdalta pallon sisään.
Ernesto Paalanen on ollut melkoinen super-sub viime aikoina. Tultuaan kentälle EPS/U23:a vastaan tuloksena oli kaksi maalia. Kun käsky kävi kentälle GrIFK/U23-joukkuetta vastaan, Paalanen kiitti maalilla. Ja nyt taas – neljä maalia, kaikki vaihtopelaajana. Tekee niin sanotusti äijää!
Tämän jälkeen ottelu pelailtiin loppuun, mutta ei ilman ylimääräistä tunnelmaa. Otteluun oli saapunut paikalle mainio nuorisojoukkio, joka päätti herättää Sika- sekä muun katsomon vahvaan kannustukseen. Suuret kiitokset sinnekin – hienoa, että Pöxyjä kannatellaan myös nuoremmassa polvessa.
Ottelun jälkeen perjantaina kapteenina toiminut ja oivallisesti joukkuetta johtanut Oliver Kulp toi miehistön tervehtimään yleisöä ja esittämään maailman kauneimman kappaleen – persposket panivat jälleen kerran komeasti areenan lehtereillä.
Pöxyt johtaa Kolmosen A-lohkoa komealla saldolla viisi voittoa ja tasapeli. Mutta ennen kuin aloitetaan hillitön aaltojen tekeminen, muistetaan, että ennalta kovimmat testit ovat vielä edessä. Seuraavaksi Pöxyt kohtaa vieraskentällä sarjakakkosen EsPan 22. toukokuuta. Sitten on edessä todellinen megamatka, kun vastaan tulee tämän hetken sarjakolmonen EIF Akademi. Kotiin Pöxyt palaa 10. kesäkuuta ja vastassa on tuolloin NuPS.
SexyPöxyt-PPJ/Ruoholahti 3-0 (0-0)
63. 1-0 Massinen, 70. 2-0 Paalanen, 79. 3-0 Salmi
Varik, Huhtamäki (89. Marin), Lehmuskallio, Salmi (89. Urpola), Kähärä (89. Häkkinen), Koivulainen, Saastamoinen (63. Suka), Massinen (82. Haseli), Mattila, Kulp (kapteeni), Ndagijimana (63. Paalanen)