top of page

Daniel Hawas SexyPöxyihin

Pöxyjen tuore vahvistus Dani Hawas kehuu uuden joukkueensa tiimihenkeä ja kertoo odottavansa uuden kauden alkamista.

Kuva: Santeri Rosenvall


Nuori ja nälkäinen keskikentän taistelija Daniel Hawas siirtyy SexyPöxyihin EBK:sta. Kaksi edellistä kautta EBK:ssa pelannut 20-vuotias Hawas siirtyy SexyPöxyihin vuoden sopimuksella.


"Nyt kun soppari saatiin toissapäivänä allekirjoitettua, niin olen tietenkin erittäin iloinen. Innolla odotan kevättä ja kauden alkamista, että päästään aloittamaan kausi. Odotan etenkin kotimatseja Lasarissa", kertoo vasta sopimuksen allekirjoittanut Hawas.


"Olen tarkkaillut Dania paria viimeistä kautta, ja hän on vakuuttanut esityksillään Pöxyjä vastaan viime kausina. Nuori, nälkäinen keskikentän taistelija, joka tulee vahvistamaan jo hyvää Pöxyjen keskikenttää. Antaa lisää optioita valmennukselle. Häntä kannattaa seurata tulevalla kaudella. Olen erittäin iloinen tästä uudesta Pöxystä", kertoo SexyPöxyjen manageri Vesa Nuorala tunnelmistaan sopimuksen teon jälkeen.


Hawas on kauden ensimmäinen sopimuspelaaja, joka liittyy Pöxyihin joukkueen ulkopuolelta. Joukkue ei kuitenkaan ole Danille täysin tuntematon, sillä kopista löytyy jo ennestään hänelle tuttuja pelaajia. Tunnelma kopissa onkin Hawasin mukaan vaikuttanut hyvältä ja on lunastanut odotukset.


"Pukukoppitunnelma on tuntunut todella hyvältä. Jengi otti todella hyvin mut vastaan ja se teki muhun heti vaikutuksen heti ensimmäisen treenin jälkeen. Se on todella tärkeää, että joukkuehenki on kohdillaan. Kaikki jätkät on tosi mukavia", kertoo Hawas


Nuoresta iästään huolimatta Hawas on pelannut jo kolmen kauden ajan miesten pelejä. Yhteensä otteluita hänelle on kertynyt Kolmosessa 33 kappaletta ja maaleja kaksi.


"Tuntuu tällä hetkellä siltä, että pelaajana olen valmis ottamaan sen seuraavan askeleen miesten Kakkoseen. Pyrin aina haastamaan ja kehittämään itseä, ja uskon olevani siihen valmis."

Comments


bottom of page