Kolme pistettä Tapiolaan - Zakille ensimmäinen maali Kakkosessa
top of page

Kolme pistettä Tapiolaan - Zakille ensimmäinen maali Kakkosessa




SexyPöxyt jaksoi jälleen kiinnostaa Suur-Leppävaaran alueella, kun lähes 300 katsojaa tuli kylmästä kelistä huolimatta katsomaan Pöxyjen Kakkosen ottelua Laaksolahteen Persposki-Areenalle.


Otteluun lähdettiin pitkälti samalla avauskokoonpanolla kun aikaisemmissa kauden peleissä. Poikkeuksena tähän oli ainoastaan Erfan Zenelin ja Robi Lindforsin nousu avauskokoonpanoon.


Ottelu alkoi selkeässä vierasjoukkueen pelillisessä hallinnassa, mutta Pöxyt sai pidettyä vastustajan poissa pahoilta maalipaikoilta. Ensimmäinen vaarallinen hyökkäys tuli 12. peliminuutin kohdalla, kun Honka pääsi murtautumaan laidalta läpi, mutta maalivahti Otto Brusiin pelasti joukkueen uskomattomalla venymisellä.


Brusiin ja SexyPöxyt joutuivat kuitenkin antautumaan viisi minuuttia tämän jälkeen, kun Honka Akatemia sai paraatipaikalta vapaapotkun ja vastustajan Aleksi Tanninen upotti pallon oikeaan yläkulmaan.


Vieraat olivat menossa jo kahden maalin johtoon, kun kolmasosa ottelusta oli pelattu, mutta Brusiin vei jälleen lapselta karkin ja torjui nerokkaasti Hongan hyökkäyksen. Tilanteesta tuli vielä rebound, joka kuitenkin jäi tolppaan ja näin ollen lukemat olivat 0-1 puoliajalle mennessä.


Toiselle puoliajalle Pöxyt tekivät yhden vaihdon ja oli Teemu Kosken aika tulla kentälle ensimmäistä kertaa kaudella 2023.


Vain viisi minuuttia ehti kulua toista puoliaikaa, kun Erfan Zeneli antoi nerokkaan syötön läpi Honkapuolustuksen, ja hetken kikkailtuaan Jonas Zaknoun löysi pallon mentävän aukon Honkamaalivahdin alta.


Honka karkasi kuitenkin seuraavan kymmenen minuutin aikana jopa 1-2- ja 1-3-lukemiin, jotka lopulta jäivät ottelun loppulukemiksi.


SexyPöxyjen seuraava kotiottelu pelataan 21.5., kun Atlantis tulee haastamaan Pöxyjä kotitekonurmella.


Ottelukooste:


Valmentajan kommentit:



bottom of page