
SexyPöxyjen viikko meni mukavissa merkeissä. Pöxyt oli jälleen tulessa viiden eri joukkueen voimin saldona kolme voittoa ja kaksi tasapeliä. Joukkueet ovat edustusta lukuun ottamatta vahvasti lohkojensa kärkitaistelussa – Pitsit johtaa omaa lohkoaan puhtaalla pelillä.
Pitsien vahvat otteet Naisten Viitosessa jatkuivat komealla 5-0 voitolla AC StaSi:sta. Saldo on nyt syyskierrokselta kolme ottelua ja kolme voittoa. Joukkueen viidestä maalista vastasivat Onna Koskinen kahdesti, Noora Aalto, Tiina Honkanen ja Lotta Kähkölä. Pitsien seuraava ottelu on ensi lauantaina Porvoossa, kun vastaan tulee FCFJ/3. Ottelu alkaa kello 13.00.
TN nappasi tiukan 3-2 vierasvoiton PoHu/JäPan vieraana. Ottelu oli hyvin tasainen ja tunnelmaltaan kiihkeä. Viitosen lohkonsa kakkossijalla oleva TN aloitti vahvasti tekemällä heti ottelun alussa 1-0 johdon Teemu Kosken maalilla. Kotijoukkue tuli tasoihin, mutta Takeru Nakada vei taas TN:n johtoon. Kotijoukkue tasoitti toistamiseen ja taisteli loppuun asti pitäen maalinsa miltei puhtaana – Takerun toinen osuma ottelussa toi kuitenkin lopulta kolme pistettä TN:n plakkariin ja varmisti hyvät asemat karsijanpaikalla. LePa/2 johtaa yhä sarjaa vakuuttavasti, TN on kakkosena viisi pistettä perässä. Lohkon kolmonen Colo Colo pelasi tasapelin, joten TN:n keula kolmanteen sijaan on nyt kahdeksan pistettä. Joukkueen seuraava ottelu on keskiviikkona kello 20.15 ja tapahtumapaikkana on Järvenperä. Vastaan tulee tiukassa paikallisessa AC Rastaala.
Tronien voittokulku jatkuu. EH:n armeijan jalkoihin jäi tällä kertaa Turussa FC Inter, jolle Tronit antoi kyytiä lukemin 5-1. Maaleista vastasivat Alexander Moen, Nikita Hyppönen, Hadi Kalvin, Oliver Havas sekä Veikka Raij. Tronit on sarjassa sijalla kaksi – kärjessä oleva MaPS on seitsemän pisteen karkumatkalla, taakse on syntynyt pieni ero. Joukkueilla on kuitenkin eri määrä otteluja, mutta joka tapauksessa Tronit on tällä hetkellä kiinni nousijanpaikassa. Joukkueen seuraava ottelu on ensi lauantaina kello 14.15 vieraskentällä. Isäntänä on hegemoniaottelussa Espoon Tikka.
SexyPöxyjen edustusjoukkue haki arvokkaan taistelupisteen Kauniaisista sunnuntaina. Katumaasturi-derbyksi nimetty paikallispeli päättyi kevään tavoin lukemiin 1-1. GrIFK meni ottelussa johtoon, mutta Pöxyt tuli toisella jaksolla tasoihin nerokkaalla maalilla, jonka juoni Erfan Zeneli ja viimeisteli Oiva Laaksonen. Piste oli vasta toinen vieraskentiltä tällä kaudella, joten hymyyn oli aihetta. Pöxyjen taistelu jatkuu ensi lauantaina, kun Laaksolahteen tulee vieraaksi maineikas FC Jazz.
Tuoreet Suomen mestarit esiintyivät tekonurmella torstaina. Lieneekö pientä mestaruustutinaa, mutta voittokulku katkesi ALPC:n vieraana. Maineteoksi on toki mainittava, että Boxit oli ottelussa 0-2 häviöllä, mutta Pinkkien Michael Warner ja Otto Puranen nostivat Boxit tasapeliin ja samalla lohkon kakkostilalle. Lohkoa johtaa Gnistan kolmen pisteen erolla Boxeihin. Seuraava Boxien ottelu on torstaina Karakallion Hormankattilassa kello 20.15 ja vastaan tulee MPS.
Pöxyjen alkava viikko:
Pöxyt/TN-AC Rastaala, keskiviikko 30.8. kello 20.15, Järvenperä
Boxit-MPS, torstai 31.8. kello 20.15, Karakallio
FCFJ/3-Pitsipöxyt, lauantai 2.9. kello 13.00, Porvoo
Tikka-Pöxyt/Tronit, lauantai 2.9. kello 14.15, Kaitaa
SexyPöxyt-FC Jazz, lauantai 2.9. kello 16.00, Laaksolahti
Comentarios