Lokakuussa tuli kuluneeksi tasan vuosi Pöxyjen historiallisesta noususta Kakkoseen. Upea kausi 2022 huipentui Regions Cupin finaalin voittoon ja paikkaan Kakkosen karsinnoissa, jotka lopulta johtivat Kakkosen nousuun ensimmäistä kertaa seurahistoriassa.
Haminassa pelattu toinen osaottelu oli kaikin puolin upea tapahtuma. Paikalle saapui bussillinen Pöxykannattajia, sekä koti- että vierasfanit lauloivat läpi ottelun ja kentällä nähtiin laadukas jalkapallo-ottelu, josta ei puuttunut tilanteita.
Palaa takaisin HaPK ottelun tunnelmiin Rewind-videon muodossa! Juttu jatkuu videon jälkeen.
Pöxyt menivät ottelussa jo 20. peliminuutilla johtoon Erfan Zenelin maalilla. Loppulukemat taululle iski Valtteri Kuusisto 44. minuutin pukukoppimaalilla juuri ennen puoliaikaa.
Maalivahtina ottelussa 90 minuuttia pelannut ja joukkueen kapteenina jo pidempään toiminut Lassi Hurskainen muistelee karsintapäivää hyvillä mielin.
"Kun nousu tuli, olin ollut Pöxyissä jo viisi vuotta. En ole missään joukkueessa ollut yhtäsääntöisesti aikuisiällä niin pitkään. Jokainen, joka Pöxyissä on ollut, ymmärtää sen Pöxyperheen merkityksen."
"Noususta oli puhuttu jo muutamana aikaisempana vuonna, ja sitä lähdettiin tuolla kaudella ihan tosissaan tavoittelemaan. Tuo oli spesiaalein nousu, minkä olen koskaan kokenut urallani. Se johtuu siitä, mitä tuo seura ihmisille merkitsee. Ottelun jälkeen tuli halattua monia ja yhteiset kyyneleet valuivat. Kyllä sen huomasi, miten paljon se kannattajille merkitsi. Olihan se upeaa, kun tiesi, että tekstitv:llä tulee ensi kaudella lukemaan SexyPöxyt."
Myös joukkueen nousuun valmentanut Vesa Nuorala komppaa Hurskaista.
"Oli hienoa olla Haminassa voittamassa tuo peli. Idyllinen kenttä, ja molempien fanit piti hyvin ääntä. Se, mikä jäi parhaiten mieleen, oli kahden fanimme laulu ja tanssi koppien edess,ä kun ottelu oli päättynyt, ja tietenkin halaus Laten kanssa kentän laidalla heti pelin jälkeen. Se merkitsi minulle paljon."
Nuorala sanoo, että viimeisellä kahdella kaudella on nähty, että Pöxyt on muutakin kuin "Kolmosen kulttijoukkue".
"Nousukautena olimme yhtenäinen joukkue, jossa jokainen kunnioitti toisiaan ja teki kaiken joukkueen eteen. Tuo joukkue oli Pöxyjoukkue isolla sydämellä ja se näkyi kaikessa tekemisessä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin."
"Nousu oli kaikille iso asia niin monen vuoden Kolmosessa tahkomisen jälkeen. Nyt vaan takaisin sinne, sillä Kakkoseen Pöxyt kuuluvat. Seurana tiedämme nyt, mitä se vaatii, että Pöxyt jatkossa siellä myös pysyy."
Comments