Kuva: Santeri Rosenvall
PöxyTronit pelasi kauden ensimmäisen kotitasapelin sunnuntaina,
kun vastassa oli Ilves. Ottelu oli tasokas ja viihdyttävä – vierailija
loi pelissä jonkin verran paremmat maalipaikat, joten tasapeliä voidaan
pitää tällä kertaa voitettuna. Etenkin maalivahti Matias Kontturi sekä
topparipari Jesper Hagerberg ja Oliver Kulp kantoivat suuren vastuun
Ilveksen ajoittain pahassakin pyörityksessä.
Tronien alku oli loistava. Peli painettiin väkisin Ilveksen päähän ja
avausmaali tuli jo viidennellä minuutilla. Niklas Ahvonen ampui
fantastisen laukauksen vapaapotkusta ja kotijoukkueen johtoon. Joukkue
ehti jo tuulettaa toistakin osumaa, mutta avustavan lippu nousi paitsion
merkiksi.
Pikkuhiljaa tämän jälkeen Ilves alkoi ottaa ohjia käsiinsä. Pöxyjen
onneksi laukaukset hyvistäkin paikoista menivät ohi, ne plokattiin tai
Matias Kontturi torjui. Mutta väistämätön tapahtui ja Ilves tasoitti.
Joukkue pelasi hienolla seinäkuviolla Pöxyjen puolustuksen läpi Valtteri
Nymanin vapaaksi ja tarkka sijoitus alakulmaan vei pelin tasoihin. Maali
syntyi 35. minuutilla.
Toinen jakso oli tasaisempaa ja aaltoilevampaa päästä päähän. Ilves
pisti kovaa painetta Tronien alakertaan, mutta jälleen kerran joukkueen
mahtava taisteluasenne kesti. Pöxyjen hyökkäykset jäivät enemmän
pistoiksi, mutta myös niiden seurauksena runsaslukuinen kotiyleisö ja
huokailtavaa. Manu Hietasen komea kaukolaukaus pamahti tolppaan ja pari
muuta hässäkkää Ilves selvitti.
Ilves oli selvästi tasokkain Laaksolahdessa tällä kaudella vieraillut
joukkue. Pelin hyvään tasoon vaikutti varmasti myös se, että niin
pelaajia kuin katsojia hemmoteltiin mainiolla kevätsäällä.
Tasapelipiste nosti lopulta Pöxyt SM-karsintasarjassa lohkonsa toiseksi.
GrIFK sai kyytiä Porissa ja Pöxyt nousi tasapisteisiin ja maalieron
turvin ohi. GrIFK:lla on kuitenkin yksi ottelu vähemmän pelattuna, kuten
myös neljän pisteen karkumatkalla olevalla HJS:n joukkueella. Sarja on
ylipäänsä huipputasainen. VPS-j on pisteen päässä Pöxyistä ja Granista,
samoin Ilves. Pori Akatemia on noussut jo kärkiviisikon kantaan, pisteen
Ilveksestä ja Vepsusta. Pöxyillä on yksi ottelu enemmän pelattuna kuin
muilla kärkijoukkueilla paitsi Ilveksellä, jolla on kaksi ottelua
vähemmän. Juuri tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että kuusi
joukkuetta taistelee viidestä paikasta SM-sarjaan. Kuudenneksi
sijoittunut pääsee karsintaan.
SexyPöxyt/Tronien seuraava ottelu on Laaksolahdessa ensi viikon
sunnuntaina ja vastassa on kovassa nousuvireessä oleva Pori.
Mutta tätä ennen areenalla jyrähtää kunnolla, kun SexyPöxyjen
edustusjoukkue avaa kautta aikojen ensimmäisen kautensa Kakkosessa.
Lauantaina 22. huhtikuuta vieraaksi saapuu Pallo-Iirot Raumalta. Ottelu alkaa
kello 16.00.
Comments