SexyPöxyjen ikämiesjoukkueen SuxiBoxien veljet pääsevät jälleen plankkaamaan Copa Mundialinsa minttiin ja kenties aavistuksen harventuneet fledansa tavallista nätimmin ojennukseen.
Edessä on nimittäin iso M35-sarjapeli rakasta Gnistania vastaan uusitulla Oulunkylän Veikkausliiga-kentällä. Vastassa on useita pääsarjatasolla meritoituneita Kipinät-pelureita.
Luvassa on siis mitä kutkuttavin Pöxy-perheen futisilta kesäisen lämpimissä olosuhteissa. Suoloja ja runsaasti nestettä tullaan tarvitsemaan niin ennen kuin jälkeen peliä. Herkästi vaanivat pohjekrapit ovat näissä kuumissa keleissä ja näillä kilometreillä pelottavan lähellä.
Nähdäänkö Kleemola nousukiidossa?
Veikkausliiga-kokemusta on toki myös Boxi-ryhmässä useammallakin pelurilla. Ja yksi heistä on Osmo ”Ose” Kleemola, joka on lennokkaiden työkiireidensä johdosta päässyt tällä kaudella normaalia vähemmän lentämään tutulla laitakaistaleellaan.
Tällä kertaa mies kuitenkin nähtäneen tukevasti maan kamaralla vailla lentäjän koppalakkia ja univormua. Myös seksikäs pinkkipaita pukee tyylikästä peluria, jonka Boxi-valmennus voi huoletta heittää tekemään tuhoja oikeastaan mille pelipaikalle tahansa.
Laaksolahtelaisten kokoonpano näyttää kokonaisuudessaan jälleen väkevältä ja pelinälkäiseltä. Tolppien välissä ja yläriman alla nähdään Lassi ”Kikka-Lassi” Hurskainen ja keskikentällä dynaaminen ikiliikkuja ja sinnikäs höylääjä eli tietenkin Lauri ”Late” Busk.
Parin ottelun poissaolon jälkeen kentällä nähdään myös eittämättä Suomen kovakuntoisin ikämiespelaaja Jukka ”Skyygi” Puolakka, joka ällistytti viime viikonloppuna Rukalla maamme terävintä polkujuoksupossea 55 kilometrin huimalla kisavedollaan.
Vieläkö Pariisin koneessa on tilaa esimerkiksi maratonille?
Kynät sauhuavat katsomossa
Millainen on pelitempo kuumassa pelissä? Kramppaavatko muiden kuin Skyygin rautapohkeet? Entä pullisteleeko Veikkausliiga-huumassa sykkivä Oulunkylän katsomo laatufutiksen ystävistä myös torstai-iltana?
Se on ainakin varmaa, että kykyjenetsijöiden kynät sauhuavat molempien joukkueiden pannessa kentällä jälleen parastaan kaikella kokemuksellaan ja pelihuumorillaan.
Runsaslukuiselle skouttiryhmälle kerrottakoon, että Boxeista on syytä laittaa seurantaan numerot 9, 12, 19 ja 24. Tai oikeastaan koko nippu.
Keväällä Laaksolahdessa Boxit vei tasaisen pelin lukemin 2–1. Kuuden pelin jälkeistä tappiotonta saldoa lähdetään jatkamaan, ja siihen nerokkaana kannustimena toimii tulevana lauantaina siintävä Boxi-veljien raikas virkistysilta Espoon uumenissa.
Gnistan-SuxiBoxit Oulunkylässä torstaina klo 20.15. Welcome!
Yorumlar